sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Esittely

Hei kaikki tänne eksyneet!

Päätin nyt vihdoin ja viimein ottaa itseäni niskasta kiinni ja luoda tämän blogin. Olen siis 17-vuotias poika Nurmijärveltä. Opiskelen Martinlaakson lukiossa ja harrastuksiani ovat kitaransoitto sekä tykkään erilaisista luontoaktiviteeteista, joita myös eräjormailuksi kutsutaan. Harrastuslistalleni saattaa kuulua myös taekwondo, mutta ota siitä sitten selvää kun viimeksi kävin treeneissä yli puoli vuotta sitten. Nyt lähden kokeilemaan rajojani vuodeksi ulkomaille, mistä tämä blogi tulee kertomaan.

Lähden Kanadan ranskankieliseen osaan, Québeciin vaihtoon vuodeksi rotareiden kautta. Idea lähdöstä tuli jo kahdeksannella luokalla ja kypsyi muutamien välivaiheiden kautta Kanadan ranskankielisiin osiin menemiseen, jonka Rotaryn ovat mahdollistaneet. Tavoitteita vuodelle on monia ja vaihtoon lähteminen on niin suuri juttu, että jo kuukausia ennen lähtöä saattoi olla vaikea keskittyä kouluun ajatusten pyöriessä vaihdon ympärillä. Québecissä minua houkutteli ranskan kieli, jota olen lukenut jo useamman vuoden ajan ja halusin päästä myös Amerikan mantereelle vastapainoksi kaikille Euroopan matkoille.

Vuoteni tulen viettämään Québecin pääkaupungissa, Quebecissä (loogista eikö vain :P). Kaupungissa asuu vajaa 500 000 asukasta. ja vastaanottava rotaryklubini sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Täytyy myöntää, että nähdessäni minkälaisessa pytingissä tulen itsekin kokoustamaan tuli pakollinen tarve alkaa kiinnittää hieman enemmän huomiota ruokatapoihin ja käytösetikettiin. Todennäköisempää tosin lienee, että he ovat ihan normaaleja ihmisiä :D.

Nyt asiat alkavat lähtöä varten olemaan melkolähesehkävalmiita. Kyseinen sana tarkoittaa mm. viisumia, lentolippuja ja tärkeääkin tärkeämpää rotarytakkia, jotka ovat hommattuna. To-do-listalla olisi vielä ainakin pakkaaminen, ihmisten tapaaminen, lippujen, käyntikorttien ja tuliaisten hommaaminen (mikä pitäisi olla jo tehty) ja myöskin ymmärtäminen, että en OIKEASTI tule olemaan Suomessa seuraavan 11 kuukauteen ja että OIKEASTI olen sen ajan Québecissä :D. Valmistelut ovat siis toisin sanoen kesken, ottaen huomioon että lähtöpäivä on 5.8 eli kahdeksan päivän päästä. Vaikka asiat ovatkin toistaiseksi kesken uskon selviäväni ja oikeastaan on hyvä, että lähtö vihdoin ja viimein tulee (nopeammin kuin odotin, myönnettäköön :O). Ainiin, alussa on kolmen päivän NEW YORKIN maaohjelma, johon Kanadan ja USA:n rotaryvaihtarit menee. Sen jälkeen lentokoneeni nokka suuntaa kohti Québeciä!

Pahoittelen tämän ensimmäisen postauksen sekavuutta ja aiheiden hyppivyyttä, järkevänä ihmisenä olisin tehnyt blogin ajoissa kuten monet muut, mutta nyt saatte lukea yritystäni selittää monen kuukauden kuulumisia yhteen blogitekstiin (mikä selkeästi epäonnistui, yrittänen tunkea joitain unohtuneita asioita tuleviin postauksiin)

Muutama kuva näin loppuun:

Québec on siis itä-Kanadassa ja pääkaupunkia osoittaa taidokkaasti paintilla tehty nuoli, jos joku ei sattunut huomaamaan :)



































Täällä hostaava rotaryklubini kokoustaa:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti